Luokka: Pimpsa lappi

orjaluolaan. Lopetettuaan iskunsa Antti käski Teroa kiittämän iskuista, minkä Tero katkerana itkien teki. Pillunnuoleminen oli molemmille antoisaa, mutta pyllynnuolemisesta, pakottamisesta tai piiskaamisesta ei tullut mitän, koska Tiina pelkäsi koko ajan satuttavansa Teroa. Kouriminen ei ollut niin kivuliasta kuin piiskaaminen, mutta oli nöyryyttävä maata täysin avuttomana takapuoli levitettynä ilmassa jonkun vieraan miehen tutkittavana. Teron takapuoli oli vereslihalla 30 iskun jälkeen. Tero ei hermostuksissaan uskaltanut kysellä mitän, Antti taas yritti keventä tilannetta kertomalla paikallisia vitsejä. Otappas sitten lasti suuhun ja niele joka pisara Antti työnsi kullinsa Teron suuhun ja laukesi melkein heti; koko suu täyttyi spermasta; sitä oli niin paljon, että osa valui Teron suunpielistä. Seksin saralla Tero oli ollut pidättäytyvä eikä hänellä ollut ennen Helsinkiä lainkaan seksuaalisia kontakteja. Pieneen kylän Hämeenlinnan suunnalla piti mennä kahden bussin kanssa ja sitten Antti tulisi hakemaan hänet bussipysäkiltä. Terve, mä oon Jore, Antti lupasi, että tällä olisi kiimainen poika, joka jakaa tosi miehille mielellän pyllyä. Iskut tulivat aina eri puolille Teron ruumista. Terosta oman kakan nuoleminen oli kuvottavinta mitä oli koskaan tehnyt. Sieltä Antti nosti ketjun, jonka päissä oli lukittavat lenkit. Mm ämmmm Antti naureskeli ja kiristi pallon remmejä vielä lisä.

Pillua nuollaan pillua takaapäin - Ilmaista Pornoa m

Nyt näytä pyllyreikä, levitä sitä mulle. Antti alkoi kiinnittä sitä Teron jalkaan, mutta silloin Tero hätäntyi ja yritti paeta. Survottuaan sitä eri suuntiin reijässä, Antti laittoi myös toisen sormen sisän ja kokeili niillä reijän seiniä. Antti oli iso mies, noin 190 cm pitkä ja kohtalaisen lihaksikas. No nyt liuutaan pojan pyllyyn sisän tokaisi Antti Antin jalat olivat telineen pällä, joten Antti oli lähes kokonaan Teron yläpuolella. Yhtenä päivänä Antti vei Teron käytävässä olevaan huoneeseen, missä Tero ei aikaisemmin ollut käynyt. Pylly oli sisältä ja ulkoa kuin tulessa. Täysin toivosta luopuneena Tero aneli Mä teen mitäs sä haluat, mä suostun kaikkeen. Tero kuitenkin oppi muuten kaikki temput varsin nopeasti. Kerran hän kertoi erälle ystävällisemmälle asiakkaalle olevansa vankina, mutta tämä olikin Antin hyvä ystävä.

Pillua nuollaan pillua takaapäin - GIF animoidut porno

Tämä saa riittä tältä päivältä. Vähitellen Antti työnsi kaikki viisi sormea kokonaan Teron pyllyreikän ja levitteli reikä eri suuntiin. Näytä sitä reikä kunnolla! Antti totesi tiukasti ja laittoi kaulapantaan taan ketjun kiinni. Koska huoneen lattia oli melko mukava, Tero yritti nukkua, mutta tapahtuneet pyörivät pässä niin ettei saanut unta. Teron jalat ja pä olivat lukittuina kettingeillä pukin eri puolille, niin että pylly loisti avoinna kuin tarjottimella pukin pällä. Mä toivon, että sä ymmärrät kuinka kiltti mä oikeesti oon. Antti poistui huoneesta, sammutti valot ja jätti kahlitun Teron tuskiinsa. Joskus Antti tunki kiihottuneen kullinsa kopin reijästä sisän ja käski Teron tehdä koko homman alusta loppuun. Aluksi tämä ei tuntunut miltän, mutta vähitelleen kipu koveni niin paljon, että thai hieronta raahe seksiseuraa lappeenranta Teron oli pakko huuttaa. No niin, nyt pestän pojan pylly, niin saadaan sieltä kaikki roska pois. Kului ainakin tunti, kunnes Antti astui huoneeseen ratsupiiska kädessä. Antti astui huoneeseen: No niin, miltäs rangaistus tuntui? Vesi tuntui ensin kylmältä elimistössä, mutta ei epämielyttävältä. Sen jälkeen Antti pakotti vielä itkevä Teroa nuolemaan Antin kullia kiitokseksi rangaistuksesta. Antti alkoi sitten naida Teron haaroja siten, että hänen kullinsa hankasi Teron roikkuvaa kullia ja kiveksiä. Sakke oli laiha ja noin kolmenkymmenen iässä. Kului ikuisuus kunnes valot taas syttyivät. Tän siitä saa jos sun kullis alkaa heräileen kesken kaiken. Tämän tietäen Antti tekikin mahdollisimman rajuja vetoja. Jo mennessän Tero mietti, että miten tältä päsisi pois samana päivänä tai edes sunnuntaina, kun jo maanantaina olisi luentoja, mutta siinä vaiheessa Tero oli jo niin innostunut, että unohti asian. Tarkoituksena on, että sä annat reikäsi himokkaasi ja antaumuksella aina kun mä haluan, eikä tollei parkuen. Tämä ei Teron mielestä pitänyt lainkaan paikkansa, Tero oli normaalia laihempi ja peppu oli pikemminkin hoikka ja kiinteä. Antti ilmeisesti kosketti Terossa pepun aluetta, joka kiihotti tai sitten se oli vain automaattinen reaktio. Rappujen alapässä aukesi käytävä kahteen suuntaan, talo oli todella iso ja useassa kerroksessa. Hunajan huokuttelemana muurahaiset tunkeutuivat joka puolelle Teron ruumista. Mä odotan, että sä teet sen seksikkästi tai tulee rangaistus. Antti jatkoi ja siirtyi Teron taakse. Pallo oli niin suuri, että se venytti Teron suun ärimmilleen. Tätä me tehdänkin sitten usein tä oli hienoa totesi Antti ja jatkoi: Nyt Pillun pitä kiittä Anttia tästä käsittelystä. Näin Antti pakotti Teroa opettelemaan paremmin imemän.

Pillua nuollaan pillua takaapäin - Jätä kommentti

Jätä kommentti

E-mail-osoite ei ole julkaistu. Pakolliset kentät on merkitty *